VÄINÖ OLAVI MÄLÄSKÄ - MINNEORD.

Bilde
VÄINÖ OLAVI MÄLÄSKÄ FOTO: BJØRN HILDONEN

Väinö Olavi Mäläskä, døde på Kirkenes sykehus 2. april, 71 år gammel.
Väinö ble født i Inari 31.05.44 som yngste i familien med fire søsken. Oppvokst i Inari, begynte å jobbe i 14-15 årsalderen som hjelpegutt i lastebiltransport. Kom til Norge i 1963 første gang, var i militæret i Finland og kom tilbake og begynte å arbeide hos Veikko Vuorelas Transport hvor han var helt til 1972. Da kom Hilja til Norge og Väinö begynte i A/S Syd-Varanger. I 1983 begynte han på Kirkenes sykehus, teknisk avdeling hvor han jobbet helt til han gikk av og ble pensjonist i 2006. Ellers var han med i Røde Kors hjelpekorps i mange år, hvor han bl.a. deltok i vaktordning med ambulansekjøring.

Her følger minneord fra nåværende og tre av tidligere forbundsledere.

Norsk-finsk forbund/Norjalais-suomalainen liitto
Nils Petter Pedersen forbundsleder/puheenjohtaja:
Det er med sorg vi fikk meldingen om at Väinö Olavi Mäläskä er død. Väinö fikk kreft allerede i 2007 og døde fredfullt 71 år gammel på Kirkenes sykehus lørdag 2. april. Väinö var født i Finland og flyttet til Norge som en relativt ung mann. Det ble gjennom biltransporten mange av oss lærte å kjenne ham som den kjernekar han var.

Vi vil savne ham som en god venn og med takknemlighet for alt han har bidratt med i arbeidet for finsk språk og norskfinsk kultur. Väinö var med i vårt forbundsstyre i 1987-88 og forbundsleder i 1993. Som leder i Etelä-Varangin Norja-Suomiseura/Sør-Varanger norsk-finsk forening startet han høstturene til Finland som gjennom mange år er blitt et populært felles høst-treff i Ivalo for alle norsk-finsk foreningene. Og nettopp for sitt virke i sin egen forening i Sør-Varanger har Väinö stått i fremst rekke i møtevirksomheten, markering av viktige dager som 6. desember og ikke minst under Kirkenesdagene med badstulotteriet og kulturinnslag fra Finland. Sammen med sin kone Hilja ble de hedret med Rallarprisen i 2013 for sitt finske engasjement.

Väinö var en samarbeidets mann både som tillitsmann og som mer stille i bakgrunnen. De gode historiene som han framførte på sin lune måte og med et glimt i øyekroken, vil vi huske. Vi lyser fred over Väinö Olavi Mäläskä`s minne

Olavi Hoikka:
Hyvän ystäväni Väinö Mäläskän muistolle.
Väinön tulin tuntemaan jo 1980 vuonna eräänä kevätviikonloppuna Inarin Talvitupajärvellä. Olin silloin yhteisellä pilkki ja riiuureissulla nykyisen vaimoini Maija Marian kanssa. Väinö tuli vaimonsa Hiljan kanssa käymään Hiljan kotimökillä Talvitupajärvellä missä me olimme Kirstin ja Rikun vieraina. Kalaa ei tullut, mutta hyvän ystävän Väinöstä sain vuosikymmeniksi.

Yhteiset hetkemme Väinön kanssa jatkuivat. Olimme kummatkin silloisen Pohjois-Norjan Suomi seurojen liiton johtokunnan jäseniä.
Liiton rahpulan vuoksi yövyimme usein halvoissa majopaikoissa, mutta se ei tunnelmaa häirinnyt. Kokouksissa Väinö oli hyvin aktiivinen ja asiantunteva. Hänellä oli hyvät ja selkeät mielipiteet suomalaisten asioista ja tarpeista Ruijassa. Hän osallstui keskusteluihin hyvin mielellään. Illat jouduimme usein vietämään johtokunnan jäsenten kesken. Väinö oli verraton seuramies. Hän lauloi mielellään ja kertoi maukkaita vitsejä.
Tässä voisin esittää Väinön laulaman laulunpätkän ja kertoman vitsin;
« Soittajalle viinaa, laulajalle myö, rumpalille piimää, sillä rumpali on raitis mies «.
Eräs Väinön kertomista vitseistä on jäänyt mieleeni. Se on tietysti Suomen Pikku-Kalle, joka oli vitsin kohteena;
« Koulussa opettaja nuhteli oppilaita heidän suorasukaisesta puhetyylistään. Nyt, kun joku haluaa mennä vesaan, me emme enää sano, opettaja saanko mennä vessaan, ko minua niin paskattaa. Kun tulee vessanhätä, me sanomme, opettaja saanko mennä vessan, kun minulla on tarve 1, siis se pienempi tarve ja tarve isompi tarve on numero 2. Seuraavalla tunnilla opettaja huomasi, että Pikku – Kalle istuu hyvin rauhattomana pulpetissaan. Opettaja kysyy, mikä se Kallea vaivaa ? Kalle vastaa, opettaja, opettaja minua niin hirveästi paskattaa, mutta mie en muista numeroa».
Olin vuotollani Liiton puheenjohtajana. Väinöstä sai kokouksissa aina hyvän tuen vaikeillekin asioille. Väinö toimi myös Liiton puheenjohtajana. Tämä Väinön puheenjohtajuus sattui ehkä Liton vikeimpaan aikaan. Liitolla oli huono taloudellinen tilanne ja ensimmäiset kveeniseurat perustettiin. Liiton Skibottenin vuosikoukouksessa « Tromsan tytöt « sättivät, panettelivat ja haukkuivat Liittoamme. Väittivät kiven kovaan liittojemme välillä olevan riitoja ja vaikeuttavan kveeniseurojen toimintaa. Kokouksen jälkeen Väinö oli hyvin masentuntut tapahtuneesta. Muistan hyvin eräänkin NRK:n suomenlähtyksen, jossa toimittaja Liisa Koivulehto haastatteli puhelimen välityksellä Väinöä. Koivulehto yritti väen väkisin saada Väinö tunnustamaan, että liittojemme välillä on isoja riitoja. Väinö joutui useaan otteeseen toteamaan toimittajalle, että liittojemme välillä on näkemyseroja, ei riitoja. Näinhän asia oikeasti olikin.

Suomi-seurojen yhteistapaamisisa Ivalossa ja Saariselällä Hilja ja Väinö olivat aina kanta asiakkaita. Hilja ja Väinö olivat tapaamisien järjestäjinä useana vuonna. Vietimme usieita ikimuistettavia iltoja Hiljan ja Väinön kanssa. Milloin uimme, milloin sunoimme tai kävimme huoneessa « paukuilla « ja tietysti tanssimme. Väinö oli hirmusen hyvä tanssimies. Häneltä onnistuivat, polkat, jenkat ja humpat tangoista puhumattakaan. Usein tapasimme Hiljan ja Väinön lomamme aikoihin eri puolilla Skandinaviaa.

Väinö oli hyvin ahkera ja toimeensaava mies. Hän rakensi Hiljan kanssa hienon kesämökin, loma-asunnon, niinkuin se hienosti Suomessa sanotaan. Mökkiä hän laajensi ja rakensi lisärakennuksia aina tarpeiden mukan. Mökillä pariskunta vietti lukemattomat viikonloput. Eihän heidän kotoaan Sandnesista ollut mökille kuin muutama poronkusema. Monet lomamatkat Hilja ja Väinö tekivät omalla asuntoautollaan.

Väinöä ja Hiljaa on kohtalo koetellut hyvin kovalla kädellä. Jo varttuneella iällä he saivat Lasse-pojan. Lasse oli perheelle hyvin toivottu lapsi ja suuri ilo. Perheonni kukoisti ja poika varttui. Lasse ei ehtinyt kuin 16-vuotiaaksi kun syöpä vei iloisen ja elämänhalusen pojan. Se oli Hiljalle ja Väinölle hyvin suuri suru, joka vaivasi vuosia. Kun pari oli pääsemässä Lassen surun ylitse, sairastui Väinö itse syöpään. Syöpää hoidettiin ja jo luultin jo Väinön selättäneen tämän hirmusen sairauden. Mutta sairaus iski takaisin. Vuosia kestänyt taistelu sairautta vastaan Väinö joutui taipumaan. Tauti vei hienon miehen. Aivan liian aikaisin. Eihän Väinö ollut vielä kuin pääsyt juuri parhaaseen miehen ikään. Eläkeläisenä hänellä olisi pitänyt olla vielä monia hyviä vuosia. Paljon olisi ollut tällä iloisella miehelllä annettavaa Hiljalle, sukulaisille ja lukiuisille ystäville. Suuri suru yhdistää mitä kaikkia.
Lepää rauhassa Väinö !
Ystäväsi Maija Maria ja Olavi Hoikka


Marianna Juujärvi:
Jeg har tenkt mye på Väinö og ord som beskriver ham for meg er trygghet og omtenksomhet.
Jeg opplevde ham som et anstendig og varmt menneske. I den tiden når jeg ble med i NFF var det en slags "uryddig" kultur i NFF, en del konflikter i forhold til Kvensk forbundet da fremstå Väinö som en samlende og solid person. Det skapte trygghet og rom for å kunne bli med i organisasjonen. Han styrte unna konfliktene, og som mann hadde han mer av holdninger som hører inn i kategori likestilling:
dette tror jeg flere av oss "unge" kvinner opplevde: at han hadde solid fotfeste i det som heter likestilling mellom kvinner og menn. Og det skapte trygghet.

Som person var han en varm og god lytter, Han hadde alltid tid til å samtale -eller hans væremåte gjorde det mulig å være fortrolig med ham; det var lett å fortelle ham det en hadde på hjertet.
Jeg opplevde møtene med ham i senere tid som trøstende - både han og Hilja forsto hvordan livet var med alvorlig sykdom og det føltes som å møte nære slektninger. Jeg satte stor pris på de møtene og minnene om ham er varme.
Min hilsen går til Hilja. Jeg tenker mye på henne.

Maarit Garvo:
Jeg fikk også den triste nyheten på søndag. Jeg husker at i 2007 da vi hadde årsmøte i Lakselv hadde Väinö fått diagnosen og var under behandling. Å være syk med opp og ned perioder varte i nesten 10 år. Heldigvis hadde han også gode perioder hvor han var aktiv, og beholdt den gode humoren helt til det siste.

Väinö var i forbundets styre 1987-88 og leder i 1993. Som leder i Sør-Varanger norsk-finsk forening startet han høstturer til Finland. Etter hvert kom også ideen om felles høst-treff for alle finskforeningene. Ivalo har vært populært reisemål, hvor vi er blitt kjent med mange deltakere fra de andre foreningene. Samarbeid er viktig stikkord når man tenker på Väinö sitt arbeid for forbundet, og i lokal-foreningen i Sør-Varanger.

Som privatperson var Väinö en lun person som ikke stakk frem, men jobba helst stille i bakgrunnen. Han hadde bestandig gode historier på lur og glimt i øyekroken.


 Del denne siden på Facebook:

 Send meg artikler pr epost:

Registrer epostadresse