Hyvä ulkosuomalaisjärjestö

 
Tervehdys vielä toistaiseksi melko lämpimästä Helsingistä, missä päivälämpötila on ollut enimmäkseen + 13 - + 16 asteen välillä. Ensi viikolle ennustetaan kuitenkin jo alle +10:n lämpötiloja.
Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö kokoontuu 19. – 20. lokakuuta Helsinkiin syyskokoukseensa. Tiedossa on kaksi työntäyteistä päivää, jolloin tavataan ministereitä ja kansanedustajia. USP:n toukokuun istunnossa hyväksytyt päätöslauselmat luovutetaan 27.10. valtiosihteeri Paula Lehtomäelle valtioneuvoston linnassa. Sieltä päätöslauselmat toimitetaan ministeriöihin lausuntokierrokselle.
Suomi-koulujen toiminta-avustusten hakuaika päättyy 31. lokakuuta, jolloin niiden on oltava perillä täällä Suomi-Seurassa.
Kannattaa laittaa muistiin jo ensi vuoden infopäivämme ja paluumuuttajien keskustelutilaisuus. Suomi-Seuran neuvontapalvelun henkilökuntaa voitte tavata myös 24. – 25.10. Helsingissä järjestettävässä Koti maailmalla -tapahtumassa. Muistattehan, että voitte aina tulla myös toimistoomme saamaan henkilökohtaista neuvontaa maailmalle muuttoon, siellä asumiseen ja Suomeen paluuseen liittyvissä asioissa sekä ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.

Parhain terveisin,
Suomi-Seura ry


Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi

Seuraava järjestötiedote ilmestyy marraskuun alussa.

Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai yhteisön tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen tiedote@suomi-seura.fi


 Del denne siden på Facebook:

 Send meg artikler pr epost:

Registrer epostadresse