"Ruija brenner"

Bilde
Klikk her for å kjøpe boken.

Den finske forfatteren Mirjam Kälkäjä som bor i Tornio, født Ranta på Store Menikkaholmen i Pasvik i 1938, anmelder boka "Den finske arven." Boka er oversatt til finsk og heter "Jäämeren suomalaiset - Kirja Ruijasta". ( Finnene ved Ishavet - En bok om Ruija)

Navnet Ruija kommer av ordet rutja, som betyr nordlys. Når de gamle i Tornedalen så nordlyset flamme, sa de:
Ruija pallaa - Ruija brenner. Det forteller bokas redaktør Thor Robertsen i forordet.
"Den finske arven", som i fjor kom ut i Norge, er nå oversatt til finsk av Tellervo Laine og utgitt i Finland. Bokas forlegger er Norsk-finsk forbund.
Verket debatterer den heftige språkstriden som har rast i Finnmark, og som ikke har opphørt selv om kvensk har fått offentlig status som minoritetsspråk. Bokas forfattere, som representerer Norsk-finsk forbund, hever her sin røst for et rent finsk språk i Norge.
Forfatterne er sammensatt av en traust gruppe norske og finske sakkyndige. Flere av de norske som skriver, er etterkommere av finske innvandrere. De heter Olav Beddari, Bernt Aksel Jensen, Thor Robertsen, Rolf Arvola, Bjørn Hildonen, Morten Jentoft, Morten Thuv og Nils Petter Pedersen. Følgende er finske: Samuli Onnela, Heljä Tuoriniemi, Matti Yli-Tepsa, Juhani Lihtonen, Juha Ruusuvuori og Riitta Saastamoinen. Boka er illustrert allsidig og fargerikt, og det utfyller nennsomt norskfinnenes historie. Arvid Sveens tegninger og grafikk gjør seg godt i den forbindelse.
I Ruija, nordøst i Norge, har det vært finsk bosetning fra 1700-tallet, og her lever fremdeles det finske språket.
Finnene slo seg ned i egne samfunn, blant annet i Alta, Vadsø og Bugøynes, stedet som i desennier nærmest bestod av finner alene. I et tidsrom av ca to hundre år kom tusenvis finner og bosatte seg i Nord-Norge, dette i håp om en bedre framtid. I dag er finnenes antall mange ganger større. Innvandringen fortsatte helt til det oppstod arbeidsplasser i Nord-Finland under utvikling av jordbruk og industri.
Finnene i Nord-Norge beærer fremdeles sitt eget språk og egen kultur.
"Vi minnes og vi fortsetter å drømme", skriver bokas redaktør Thor Robertsen i sin fortelling om fiskebåten Florida, som samtidig er en saga om hans egen slekt gjennom mange generasjoner. Han forteller om sin sønn Aksel, Vardøs yngste fisker, som var meget lei over at bestefar Halvard og onkel Asbjørn hadde senket båten de selv hadde bygd. De skulle ha tatt vare på Florida til senere generasjoner."
Boka inneholder historien til mange innvandrerslekter. Her fortelles også om personer som har gjort seg gjeldende i samfunnslivet i Norge. Hvordan finske slektsnavn i Norge skrives og uttales, blir også belyst. Videre får vi høre om finske folkesanger som er innsamlet i Nord-Norge. Og naturlig nok omtales også den finske saunakulturen som innvandrerne hadde med seg, og om finske unge som tar seg arbeid i fiskeindustrien.

SPRÅKKRIGEN
Språkstriden er en viktig sak i Ruija. I skolen å lære barna norsk, det har vært tider da det var forbudt for barna å snakke finsk, til og med i friminuttene. Barna ble tospråklige, hjemme snakket de finsk, i samfunnet utenfor norsk. Etter noen generasjoner begynte foreldrene å snakke norsk. "I våre dager hender det at ungdom klandrer sine foreldre fordi de ikke har fått lære finsk", skriver forkjemperen for finsk Olav Beddari.
Olav Beddari skriver om språkstriden som i det siste har rast i Nord-Norge. Den finske befolkningen er delt i to leire, Norsk-finsk forbund (pr. 1982) og Ruija Kvenforbund (pr. 1987). Norsk -finnene mener at språket må være finsk, mens Kvenforbundet vil at språket skal være kvensk. I 2005 vedtok regjeringen i Norge at kvensk er et eget språk, ikke dialekt. Og kvensk fikk status som eget språk med tilhørende rettigheter. Med dette som grunnlag er man på vei mot kvensk skriftspråk; kvensk ordliste og grammatikk er alt skrevet. Norsk-finsk forbund mener at norskfinnene har alltid hatt sitt skriftspråk, nemlig finsk. Kven har vært et skjellsord, som finske innvandrere ble tiltalt med.
Det strides også om norskfinnenes opprinnelse. Kvenforbundet støtter seg til historien som forteller at norskfinnene eller kvenene kom fra Kvenland og talte kvensk. Begrunnelsen for dette finner man i sagafortellingene. Norskfinnene står faste på sitt standpunkt at finnene kom til Nord-Norge på 17-1800-tallet og talte finsk. Boka er et sterkt innlegg for denne teorien.
Boka peker også på situasjonen som meän kieli (dialekt) har i Tornedalen og ordkrigen i kjølvannet av denne. Det er ikke alle som er tilhengere av meän kieli. Under en samtale Olav Beddari hadde med den svenske radioreporteren Pekka Arto, sa han dette: "Alle har sin egen dialekt. Det er galt å skape et skriftspråk på grunnlag av språkruiner." Esko Ollila blir også sitert der han i et avisinnlegg nevner at for finlandssvenskene er det viktig at språket ikke fjerner seg altfor langt fra rikssvensk, og de nekter å godta at finlandssvensk skal bli eget språk.
Olav Beddari skriver: "Bruk vettet og lær barna korrekt finsk. Da har de klare regler å holde seg til. Det utelukker ikke en friere dialekt utfoldelse."
"For finnene er kvenbegrepet et utnavn, og de har aldri godtatt dette som eget navn", skriver Morten Thuv. "Finnenes identitetsfølelse er sterk, selv om innvandrerne også var rede til å lære norsk og bli en naturlig del av det norske samfunn."
Heljä Tuoriniemi skriver: - Etter noen desennier vil det ikke være idylliske finnebygder på Finnmarkskysten.
Det finnes ikke bygder der Pasu er Basso, Palo er Ballo, Hyry er Huru, Uusimaa er Osima, Tolonen er Dollonen.
Det er bare en kant av Norges kyst, der man saktens minnes finnene som svor så fælt, arbeidet voldsomt, gjorde torv til enger og holdt hviledagen hellig slik Bibelen lærte.

Mirjam Kälkäjä

 

"Ruija pallaa!"
Jäämeren suomalaiset, kirja Ruijasta on puheenvuoro Ruijan kielihistoriaan

Ruija-nimi on samaa alkuperää kuin sana rutja, joka tarkoittaa revontulia. Vanhat ihmiset Tornionlaaksossa sanoivat ennen: "Ruija pallaa", kun revontulet roihusivat.
Ruija nimen alkuperästä kertoo Jäämeren suomalaiset-kirjan toimittaja Thor Robertsen kirjan esipuheessa. Norjassa aiemmin Den finske arven eli Suomalainen perintö-nimellä julkaistu teos on ilmestynyt suomeksi Tellervo Laineen suomentamana. Teoksen kustantaja on Norjalais-suomalainen Liitto.
Teos on tärkeä puheenvuoro Ruijassa riehuneessa kielisodassa, joka ei siis ole päättynyt, vaikka kveeni on saanut maassa virallisen vähemmistökielen aseman. Kirjan tekijät, Norjan-suomalaisen Liiton edustajat haluavat vielä korottaa äänensä puhtaan suomen kielen puolesta Norjassa.
Kirjoittajina on vankka joukko norjalaisia ja suomalaisia asiantuntijoita. Useat norjalaisista kirjoittajista ovat norjansuomalaisten jälkeläisiä. Kirjoittajat: Olav Beddari, Bernt Aksel Jensen, Thor Robertsen, Rolf Arvola Björn Hildonen, Morten Jentolf, Morten Thuv ja Nils Petter Pedersen Norjasta, Samuli Onnela, Heljä Tuoriniemi, Matti Yli-Tepsa, Juhani Lihtonen, Juha Ruusuvuori ja Riitta Saastamoinen Suomesta. Kirjassa on värikäs ja monipuolinen kuvitus, joka osaltaan kertoo norjansuomalaisten sukujen historiaa. Kuvituksena on myös Arvid Sveenin piirroksia ja grafiikkaa, teokset on valokuvannut Asbjörn Nilsen.
Ruijassa, koillisessa ja pohjoisessa Norjassa, on ollut suomalaista asutusta 1700-luvusta saakka ja yhä edelleen siellä puhutaan suomea. Suomalaiset hakeutuivat yhteen, heitä oli mm Altassa, Vesisaaressa ja Pykeijassa, joka muodostui vuosikymmeniksi lähes yksinomaan suomalaisten asuinpaikaksi. Parin vuosisadan kuluessa asettui tuhansia suomalaisia Ruijaan paremman toimeentulon toivossa, nykyisin suomalaisten suomea puhuvia jälkeläisiä on Ruijassa moninkertainen määrä. Muuttoliike jatkui kunnes Pohjois-Suomeen alkoi syntyä työpaikkoja metsäteollisuuden, maatalouden ja teollisuuden kehittyessä.
Ruijan suomalaiset pitävät edelleen kunniassa kieltään ja kulttuuriaan.
"Me muistelemme ja jatkamme uneksimista", kirjoittaa kirjan toimittaja Thor Robertsen kalastusalus Floridan tarinassa, joka on samalla hänen sukunsa monipolvinen tarina. Hän kertoo pojastaan Akselista, Vuoreijan nuorimmasta kalastajasta, joka pahoitteli isoisänsä Halvardsin ja setänsä Asbjörnin rakentaman aluksen upottamista. "Olisivat ne nyt voineet ottaa talteen Floridan seuraaville sukupolville".
Teos sisältää monien Ruijaan muuttaneiden suomalaissukujen tarinat. Kerrotaan myös suomalaissyntyisistä henkilöistä, joista tuli vaikutusvaltaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia ja talousmiehiä Norjaan. Siinä käsitellään myös mm suomalaisten sukunimien kirjoitus- ja ääntämistapojen muuntumista ja suomalaisten kansanlaulujen monivaiheista keruuta Ruijassa. Eikä tietenkään voi jättää käsittelemättä suomalaista saunakulttuuria, jonka suomalaiset toivat Ruijaan, tai suomalaisia nuoria kalatehtaissa.

KIELISOTA
Tärkeä ja kiistelty asia Ruijassa on kieli. Koulussa lapset oppivat norjan kielen, oli aikoja, jolloin suomen puhumisen oli ankarasti kielletty edes välitunneilla. Heistä tuli kaksikielisiä, kotona puhuttiin suomea, muualla norjaa. Muutaman sukupolven jälkeen vanhemmat puhuivat lapsilleen norjaa. "Nykyisin sattuu, että nuoriso moittii vanhempiaan siitä, etteivät ole saaneet oppia suomea", kirjoittaa suomenkielen puolesta taisteleva Olav Beddari.
Olav Beddari kirjoittaa viime aikojen kielisodasta Pohjois-Norjassa. Suomalainen väestö on jakautunut kahteen leiriin, Norjalais-suomalaiseen Liittoon (per 1982) ja Ruijan Kveeniliittoon (per 1987). Norjalais-suomalaiset ovat sitä mieltä, että norjansuomalaisten kielen täytyy olla suomi, kun Kveeniliitto haluaa, että kielen nimi on kveeni. V. 2005 Norjan hallitus päätti, että kveeni on oma kielensä eikä murre ja kveeni sai vähemmistökielen aseman ja oikeudet. Päätöksen mukaisesti ollaan matkalla kveenien omaa kirjakieltä kohden, kveeninkielinen sanasto ja kielioppi on jo kirjoitettu. Norjan-suomalaisen liiton mielestä norjansuomalaisilla on aina ollut kirjakieli, nimittäin suomi. Kveeni oli haukkumasana, jolla puhuteltiin Suomesta tulleita siirtolaisia.
Norjansuomalaisten alkuperästä ollaan erimielisiä. Kveeniliitto tukeutuu historiaan, jonka mukaan norjansuomalaiset eli kveenit ovat tulleet Kainuunmaasta, jonka olemassaolo perustuu vanhoihin saagoihin ja heidän kielensä on kveeni. Norjansuomalaisten liitto edustaa kantaa, että suomalaiset ovat tulleet Pohjois-Norjaan 1700-1800-luvuilla ja heidän kielensä on suomi. Teos on vahva puheenvuoro tämän teorian tueksi.
Kirjassa viitataan myös Tornionlaakson Meän kielen saamaan vähemmistökielen asemaan ja sen ympärillä käytyyn keskusteluun. Kaikki eivät ole meän kielen kannalla. Olav Beddarin haastattelema Pekka Arto, ruotsalainen radiotoimittaja, sanoo: "Kaikilla on oma murteensa ja oikeus puhua murrettaan. On väärin luoda uusi kirjakieli raunioille, kielen tähteille." Myös siteerataan Esko Ollilan lehtikirjoitusta, jossa hän mainitsee suomenruotsalaisten pitävän tärkeänä, ettei kieli etäänny liian kauaksi riikinruotsista, eivätkä he halua suomenruotsia omaksi kieleksi.
Olav Beddari kirjoittaa: - Ottakaa nyt järki käteen ja opettakaa lapsillenne oikeaa suomea. Silloin he saavat selkeitä sääntöjä noudatettavaksi. Ei se sulje pois vapaata murteiden viljelyä.
- Suomalaiset pitävät kveeni-nimitystä liikanimenä, mutta eivät ole koskaan hyväksyneet sitä omakseen, kirjoittaa Morten Thuv. - Suomalaisten identiteetin tunto oli voimakasta, vaikka suomalaiset siirtolaiset aikoinaan olivat valmiit oppimaan norjan kielen ja tulemaan luonnolliseksi osaksi Norjan yhteiskuntaa.
- Muutaman vuosikymmenen päästä ei ole Ruijan rannalla leppoisia suomalaiskyliä. Ei ole kyliä, joissa ihmisten nimet kirjoitetaan norjalaisittain ja äännetään suomalaisittain. Ei ole kyliä, missä Pasu on Basso, Palo on Ballo, Hyry on Huru, Uusimaa Osima, Tolonen Dollonen. On vain yksi ehjä Norjan laita, jossa kenties muistetaan tunturien viskaamia suomalaisia. Niitä, jotka kirvasivat hirveästi, tekivät töitä kauhiasti, panivat turpeenki heinälle ja pyhittivät lepopäivän Raamatulle, kirjoittaa Heljä Tuoriniemi.
Mirjam Kälkäjä


Jäämeren suomalaiset, Kirja Ruijasta.
Toimittanut Thor Robertsen
Suomennos Tellervo Laine
Julkaisija Norsk-finsk forbund / Norjalais-suomalainen Liitto.
Toimituskunta: Olav Beddari, Nils Petter Pedersen, Thor Robertsen, MortenThuv.
Graafinen toteutus To typer AS
Painettu KS-painossa Kajaanissa.


Kuvateksti:
Jäämeren suomalaiset - Kirja Ruijasta kannessa on Ensio Seppäsen "Siirtolaismuistomerkki" Arvid Sveenin piirroksena v:lta 1991 sekä Bjarne Rieston revontulivalokuva.

 

 


 Del denne siden på Facebook:

 Send meg artikler pr epost:

Registrer epostadresse